HJ#4 tilastoja

04.09.2024

HJ#4 on taas vain muistoissa. Tänä vuonna onnistui hiekkakentän pölynsidonta yli odotusten. Sitä on kasteltu edellisvuosinakin, mutta tällä kertaa saattoi mennä ehkä hiukan yli. 

Mutta silti ei hymy hyytynyt. Oli mahtavaa todeta kuinka niin Ajokkien Kuljettajat, kuin Flag Girl kandidaatitkin heittäytyivät mukaan ja näyttivät yhdessä pilville kansainvälistä käsimerkkiä.  Yleisöäkin tuli paikalle enemmän kuin mitä etukäteen oletettiin sääennusteita silmäillessä. Ootte te melkoista sakkia. 

Kiitos teille kaikille osallistuneille, niin radalla kuin katsomoissa. 

Te teette tämän tapahtuman!!! 

Alla jotain tämän vuoden tilastoja. 

Ajat kun eivät tänä vuonna ole oikein mitenkään päin vertailukelpoisia; toisilla oli täydellinen rata, toisilla 120 metrin vesiesteet. Lisäksi lähtöpaikkaa myös siirrettiin, joten sateen aiheuttaman tauon jälkeen ajaneilla oli matkakin lyhyempi.
Asiantunteva, kriittinen ja äärimmäisen Hayride Jamboree -henkinen raati toki kuitenkin teki viiltävän analyysinsä osallistujista, ja jakoi palkinnot. Raadin valinnoissa nopeus ei ratkaise kaikkea (mutta ei siitä toisaalta ole haittaakaan). 

Ennen kaikkea etsitään omaa tyyliä, iloista mieltä ja oikeaa HooJii -henkeä.


Vuonna 2024 palkittiin seuraavat henkilöt:
Bikes I 

Timo Eronen & Mika Malinen - NSU 500 1932

Bikes II 

Sami Strid - HD Panhead 1948

Bikes III

 Elina Arilahti - Triumph Thunderbird 1953


Cars I

 Elias Välkki - Willys Overland Touring car 1920

Cars II 

Juha Rislakki - Chevrolet Master 1938

Cars III

 Pasi Pouta - Ford Tudor 1931


Hayride Jamboree -kiertopalkinto

Pekka Hyvärinen JAP 500 1955

Flag Girl

Suzie Queenbee (kts.Flag Girl sivu)

US-partsin lahjakortit on arvottu, ja postitettu voittajille. 

ONNEA KAIKILLE VOITTANEILLE!!